Hyppää sisältöön

Ilmavoimille voi antaa palautetta lentotoiminnan aiheuttamasta melusta

Ilmavoimien tehtävä on maamme ilmatilan valvonta ja puolustaminen. Tehtävän hoitaminen vaati nykyaikaisen kaluston ja toiminnan harjoittelua kaikissa olosuhteissa. Merkittävimmät sotilasilmailun ympäristövaikutukset syntyvät harjoitus- ja operatiivisesta toiminnasta.

Ympäristökysymyksiin Ilmavoimissa suhtaudutaan vastuullisesti, ja ympäristön kuormitusta pyritään mahdollisuuksien mukaan rajoittamaan. Ympäristöasioissa ilmavoimien toimintaa ohjaa ympäristölainsäädäntö ja puolustushallinnon ympäristöpolitiikka. Ilmavoimien käyttämän kaluston ja toteuttaman tehtävän luonne aiheuttavat sen, että esimerkiksi melua ei valitettavasti voida aina välttää.

Sotilasilmailun aiheuttamia meluhaittoja pyritään oma-aloitteisesti rajoittamaan melua vähentävien lentomenetelmien avulla sekä suunnittelemalla toiminta-ajat mahdollisuuksien mukaan siten, että häiriö ei esimerkiksi ajoittuisi yöaikaan.

Sotaharjoitusten ja lentotoimintaharjoitusten aikana lentotoiminta voi olla huomattavasti normaalia vilkkaampaa. Käytössä voi olla myös maantietukikohtia ja lentoasemia, joissa ei tavallisesti toimita. Melun aiheuttamia haittoja pyritään tuolloin vähentämään muun muassa aktiivisella tiedottamisella. Ilmavoimien verkkosivuilta sekä sosiaalisen median kanavilta (Facebook, Twitter ja Instagram) löytyy ajantasainen tieto harjoitustoiminnasta.

Päivittäisen lentotoiminnan aktiiviset ilmatilavaraukset näkyvät Aviamaps-kartalla.

Ilmavoimien harjoitus- ja koulutuslentotoiminta tapahtuu pääosin 300 metrin minimilentokorkeudessa. Operatiivisissa lentotehtävissä myös matalampi lentokorkeus on sallittu tilanteen tai tehtävän niin vaatiessa.

Sotilasilmailun aiheuttamaan meluun liittyvissä asioissa voi ottaa yhteyttä puolustusvoimien puhelinvaihteeseen numeroon 0299 800 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen [email protected]. Puhelut yhdistetään ilmavoimien ilmaoperaatiokeskukseen.

 
´