Hyppää sisältöön

Sotilasilmailun lentoturvallisuustilanne on vakaa

Ilmavoimat on tehnyt vuosikymmenien ajan työtä sotilasilmailun lentoturvallisuuden kehittämiseksi. Sen seurauksena lentoturvallisuustilanne on ollut vakaa jo vuosikymmeniä.

Sotilasilmailun lentoturvallisuustyö on pitkäjänteistä ja jatkuvaa. Inhimillisten tekijöiden vuoksi lento-onnettomuuksia ei voida täysin välttää, sillä virheet ovat mahdollisia niin kauan kun ihminen ohjaa ilma-alusta ja tekee sen toimintaan liittyvät ratkaisut. Sotilasilmailun lentoturvallisuustoiminnan kunnianhimoinen tavoite on kuitenkin lento-onnettomuuksien ehkäisy.

Kuten kaikessa ilmailussa, myös lentoturvallisuudessa myönteinen kehitys on tapahtunut lentotoiminnan haasteista vuosikymmenten aikana karttuneeseen kokemukseen ja tietoon pohjautuen. Esimerkiksi ohjaajan suorituskyvyn rajallisuuden ymmärtäminen on vienyt koulutusohjelmien sisältöjä selvästi turvallisempaan suuntaan ja kehittänyt lentoturvallisuuskulttuuria.

Lisätietoa sotilasilmailun lentoturvallisuudesta

Lento-onnettomuudet sotilasilmailussa vuodesta 1970 (pdf)

Heittoistuinhypyt Ilmavoimissa (pdf)

Tietoa heittoistuimen toiminnasta (pdf)

Taistelulentäjän varusteet (pdf)

 

 
´