Hyppää sisältöön

Ilmasotakoulun alokkaista lentosotamiehiä Tikkakoskella

Ilmasotakoulu
Julkaisuajankohta 2.2.2018 14.06
Tiedote

Tammikuun alussa palvelukseen tulleiden alokkaiden sotilasvala- ja vakuutustilaisuutta vietettiin lumisateisessa pakkassäässä perjantaina 2. helmikuuta 2018. Talvisesta säästä huolimatta paikalle oli saapunut runsain määrin alokkaiden omaisia seuraamaan juhlatilaisuutta.

Juhlapäivänä lentosotamiehiksi ylennettiin 311 alokasta, joista 9 antoi sotilasvalan sijaan sotilasvakuutuksen.

Päivän ohjelma alkoi kenttähartaudella ja sotilasvalalla Ilmavoimien aliupseerikoulun edessä. Kenttähartauden toimitti sotilaspastori Janne Huikko. Tämän jälkeen päästiin itse sotilasvalaan, jonka esilukijana toimi rintamaveteraani Martti Mäkinen.

Sotilasvalan jälkeen Ilmasotakoulun johtaja eversti Mikko Punnala puhui alokkaille: "Olette juuri vannoneet sotilasvalan kunniavierainamme olevien sotiemme veteraanien ja läheistenne edessä. Tässä hetkessä kohtaavat perustuslakimme maanpuolustusvelvoitteet, isänmaamme puolustuksen kunniakkaat perinteet, maanpuolustustahto ja uuden sukupolven vastuunkanto."

Puheen lopuksi eversti ylensi alokkaat lentosotamiehiksi. Tämän jälkeen vuorossa oli ohimarssi, jonka vastaanottivat eversti Mikko Punnala ja rintamaveteraani Martti Mäkinen. Ohimarssin aikana Ilmavoimien Hawk-suihkuharjoituskone suoritti ylilennon.

´