Ilmavoimien Big Band - Soitellen sotaan

Perjantai 7.9.2018 klo 19.00 –  22.00

Ilmavoimien Big Band konsertoi Jyväskylän Paviljongissa perjantaina 7. syyskuuta klo 19.

Sotilasmusiikilla on ollut jo pitkään suuri rooli sekä sotatantereella, kotirintamalla, korsuissa että kansojen itsenäisyyden ja kulttuurin kehittämisessä. Ilmavoimien Big Band pistää perinteiset sotilasmusiikkisävelmät täysin uuteen kuosiin sillä tässä konsertissa vanhat sotilaslaulut, iskelmät ja propagandalaulut saavat uuden ja raikkaan tulkinnan uusien moderneja jazzilmaisun keinoja hyödyntävien sovitusten myötä. Konsertin sovituksista vastaa Ralf Nyqvist joka toimii myös konsertin kapellimestarina.

Solistiksi konserttiin saapuu jyväskyläläislähtöinen trumpettitaituri Kalevi Louhivuori. Hänen omaleimaisen äänensä sekä improvisoinnin avulla tässä konsertissa tullaan kuulemaan jännittävä yhdistelmä aivan uudenlaista big band musiikkia.

Lauluja konsertissa tulkitsee trumpetistin kanssa samasta jyväskyläläisestä muusikkoperheestä ponnistava Hilkka Louhivuori. Tämä nouseva laulajakyky tuo oman tulkintansa sekä vanhoihin että tämän päivän lauluihin.

Ilmavoimien Big Band - Aalto 3: Soitellen sotaan
Aika: 7.9.2018 klo 19.00
Paikka: Paviljonki, Ravintola Faneri, Lutakonaukio 12, Jyväskylä
Solistina: Jorma Kalevi Louhivuori (trumpetti) ja Hilkka Louhivuori (laulu)
Kapellimestari: Ralf Myqvist
Järjestää: Ilmavoimien soittokunta
Liput 25/20 € Lippupiste (toimitusmaksu alk. 1 €)

Lippuja myy Lippupisteen myyntipisteet Prisma Seppälä ja K-Citymarket Keljo.
Pyhelinmyynti: Lippujen myyntipalvelu, puh. 0600 900 900 (1,98 €/min+pvm)

Tervetuloa konserttiin!

Ilmavoimien konserttikalenteri