Hyppää sisältöön

Livemusiikki soi varuskunnissa kesän aikana

Sotilassoittokunnat
Julkaisuajankohta 12.7.2020 11.52
Tiedote
Viihdeorkesteri esiintyy varusmiehille 11.7. Porin prikaatissa
Viihdeorkesteri esiintyy varusmiehille 11.7. Porin prikaatissa

Sotilasmusiikki kohottaa henkeä Puolustusvoimissa konserttikiertueella, kun Puolustusvoimien varusmiessoittokunta ja Kaartin soittokunta esiintyvät varuskuntien väelle. Tavoitteena on tuoda hetken hengähdys varuskunta-arjen ja pandemian keskelle.

Keväällä tapahtuneet konserttien peruuntumiset ovat olleet merkittävä menetys niin yleisön, esiintyjien kuin koulutuksen näkökulmasta. Varuskuntien sisäinen konserttikiertue onkin tärkeä projekti myös sen esiintyjille ja tuottajille.

Sotilasmusiikkialan esiintymisiä on tuotettu kevään aikana videoiden ja suoratoiston välityksellä, mutta vaikuttavuudeltaan live-esiintymiset ovat omaa luokkaansa. Myös ääni- ja valotekniikkaan sekä viestintään ja markkinointiin erikoistuneet varusmiehet pääsevät vihdoin näyttämään osaamistaan käytännössä.

Konserteissa esiintyvät Varusmiessoittokunnan Viihdeorkesteri ja Showband sekä Kaartin soittokunnan varusmiesbändi. Tapahtumat järjestetään tarkoin osastojen välisiä turvavälejä noudattaen. Ohjelmistossa kuullaan hyvää mieltä nostattavaa bilemusiikkia.

Sotilasmusiikkiala toivottaa koko Puolustusvoimien väelle mitä parhainta kesää ja kutsuu nauttimaan varuskuntien konserteista!

Varuskuntakonserttien aikataulu ja kiertuepaikkakunnat on listattu alle:

la 11.7. PVVMSK Viihdeorkesteri, Porin prikaati Säkylä (Porilaisaukio)

su 12.7. PVVMSK Showband, Porin prikaati Niinisalo (Lippukenttä)

ti 14.7. PVVMSK Viihdeorkesteri, Kaartin jääkärirykmentti Santahamina (Urheilukoulu)

ti 14.7. PVVMSK Viihdeorkesteri, Kaartin jääkärirykmentti Santahamina (Kaartin pataljoona)

to 16.7. PVVMSK Showband, Ilmasotakoulu Tikkakoski (2/20 saapumiserän tulojuhla)

ke 22.7. KAARTSK varusmiesbändi, Karjalan prikaati Vekaranjärvi

ti 28.7. KAARTSK varusmiesbändi, Karjalan prikaati Vekaranjärvi

ti 4.8. PVVMSK Showband, Uudenmaan prikaati Raaseporin varuskunta Dragsvik

ke 5.8. PVVMSK Showband, Karjalan prikaati Vekaranjärvi

to 6.8. PVVMSK Showband, Rannikkoprikaati Upinniemen paraatikenttä

pe 7.8. PVVMSK Showband, Kainuun prikaati Kajaani

to 13.8. PVVMSK Showband, Kaartin jääkärirykmentti Santahamina (Uudenmaan jääkäripataljoona)

pe 14.8. PVVMSK Viihdeorkesteri, Kainuun prikaati Kajaani

la 15.8. PVVMSK Viihdeorkesteri, Maasotakoulu Hamina (RU-kurssin 256 kurssijuhla)

to 20.8. Kaartin soittokunta ja varusmiesbändi, Maanpuolustuskorkeakoulu Santahamina (104. Kadetti- ja 87. Merikadettikurssin kaaderiviesti & henkilökunnan virkistystilaisuus)

´