Hyppää sisältöön

Puolustusvoimien harjoitustoiminta yhä kansainvälisempää

Puolustusvoimat
Julkaisuajankohta 22.1.2024 14.03
Tiedote
kuvituskuva

Vuosi 2024 tuo yhä enemmän kansainväistä väriä Puolustusvoimien harjoitustoimintaan. Kansainvälisten harjoitusten määrän kasvu johtuu Nato-jäsenyydestä ja siitä, että yhä useampaan kansalliseen harjoitukseen osallistuu liittolaisia. Suunnitelman mukaan tänä vuonna on hieman yli sata kansainvälistä harjoitustapahtumaa Suomessa ja ulkomailla.

Helmikuussa käynnistyvällä suunnitelmien mukaisella Naton Steadfast Defender 24 -harjoitussarjalla Nato osoittaa liittokunnan yhtenäisyyttä, vahvuutta ja päättäväisyyttä puolustaa jäsenmaitaan tarvittaessa. Steadfast Defender 24 -kokonaisuuteen osallistuvat kaikki 31 jäsenmaata ja Ruotsi. Harjoituksen aikana vahvennetaan ja siirretään joukkoja Pohjois-Amerikasta Eurooppaan. Suomalaiset joukot osallistuvat Steadfast Defender 24:n osaharjoitukseen Nordic Response 24. Lisäksi Northern Forest 24 -harjoitukseen osallistuu joukkoja Yhdysvaltojen Immediate Response -harjoituksesta, joka on osa Yhdysvaltojen Defender- ja Naton Steadfast Defender -kokonaisuutta.

Puolustusvoimien vuoden 2024 tärkein kansainvälinen harjoitus on Suomen, Norjan ja Ruotsin pohjoisosissa 4.–15.3.2024 järjestettävä Nordic Response 24, joka on Norjan johtama taisteluharjoitus. Harjoitukseen osallistuu yhteensä noin 20 000 sotilasta 14 eri maasta. Harjoituksen tavoitteena on parantaa Naton ja sen kumppaneiden kykyä vahvistaa ja puolustaa Naton pohjoisia osia. Harjoitukseen osallistuu joukkoja kaikista puolustushaaroista sekä Puolustusvoimien logistiikkalaitoksesta ja johtamisjärjestelmäkeskuksesta. Harjoituksessa on mukana suunnitelmien mukaan noin 4 100 suomalaissotilasta, joista lähes puolet on reserviläisiä. Kyseessä on toistaiseksi suurin Puolustusvoimien harjoitusjoukko ulkomailla. Suomen osallistumisen harjoitukseen johtaa Pääesikunnan koulutuspäällikkö, prikaatikenraali Manu Tuominen.

Liittoutumisen myötä Suomi osallistuu harjoituksiin, joissa kehitetään Naton yhteisten operaatioiden edellyttämää toimeenpanokykyä ja -valmiutta sekä harjoitellaan toimintaa osana liittokunnan komento- ja joukkorakennetta. Tästä syystä Naton päätehtävien mukaiset harjoitukset ovat jatkossa osa normaalia harjoitustoimintaa, joihin osallistuminen on Suomen velvollisuus osana Natoa. 

– Harjoitustoiminnalla kehitetään kykyä puolustaa niin Suomea kuin liittoumaa. Harjoitustoiminta on lisäksi osa konkreettista turvallisuustukea toisille liittolaisille - etenkin etulinjan maille, kuten Suomelle. Sillä osoitetaan käytännössä liittouman kykyä turvata jäsenmaidensa turvallisuus, sanoo Pääesikunnan koulutuspäällikkö, prikaatikenraali Manu Tuominen.

Kansainvälisyys näkyy asevelvollisten koulutuksessa

Vuoden aikana on myös muita merkittävä kansainvälisiä harjoituksia. Puolustushaarojen johtamista harjoituksista näkyvimpiä ovat Northern Forest 24, Freezing Winds 24 ja Hanki 24.

Northern Forest 24 on Rovajärven alueella toukokuussa järjestettävä Maavoimien kansainvälinen taisteluharjoitus. Harjoitukseen osallistuu sotilaita Suomesta, Yhdysvalloista ja Norjasta. Puolustusvoimista harjoitukseen osallistuu noin 4 000 sotilasta, joista osa on reserviläisiä. Harjoituksen tavoitteena on ylläpitää ja kehittää sotilaallista yhteistoimintakykyä ja suorituskykyä kansainvälisten kumppaneiden kanssa sekä vahvistaa Suomen kykyä sotilaallisen avun vastaanottamisessa. Northern Forest 24 -harjoituksen johtaa Kainuun prikaati.

Merivoimien vuoden 2024 tärkein kansainvälinen harjoitus on 18.–29.11.2024 järjestettävä Freezing Winds 24, jossa harjoitellaan yhteisten merioperaatioiden toimeenpanoa Pohjois-Itämeren ja Suomen rannikon olosuhteissa. Harjoituksen tavoitteena on parantaa Suomen ja liittolaisten kykyä puolustaa Itämeren aluetta ja turvata alueen meriliikenne. Joukkoja ja yksiköitä on mukana kaikista puolustushaaroista ja Rajavartiolaitoksesta. Harjoitukseen on suunniteltu osallistuvan noin 4 000 henkilöä, 20 alusta ja 10 ilma-alusta. Tämä on samaa tasoa aiempien vuosien Freezing Winds -harjoitusten kanssa.

Ilmavoimien vuoden 2024 pääsotaharjoitus on 26.2.–2.3.2024 järjestettävä Hanki 24. Hanki 24 on valtakunnallinen ilmaoperaatioharjoitus, jossa koulutetaan henkilökuntaa, varusmiehiä ja reserviläisiä toimimaan kaikissa Suomen ilmapuolustuksen tehtävissä haastavissa talviolosuhteissa. Harjoitukseen osallistuu yhteensä noin 40 lentokonetta ja 3 800 sotilasta, joista noin 2 300 on reserviläisiä. 

Kansainvälisen toiminnan kehittyminen näkyy myös varusmiesten ja reserviläisten koulutuksessa. Harjoittelu tuo koko Puolustusvoimien henkilöstön koulutukseen monipuolisuutta ja asettaa kaikkien osaamiselle uusia vaatimuksia. 

– Henkilöstön osaamisen kehittäminen on keskiössä. Harjoitustoiminnan avulla parannamme yhteensopivuutta ja liittolaisten ymmärrystä sotilaallisesta osaamisestamme. Puolustusvoimien kyvykkyydet nivoutuvat myös liittouman kollektiiviseen puolustukseen. Asevelvolliset, niin varusmiehet kuin reserviläiset, pääsevät osallistumaan useisiin kansainvälisiin harjoituksiin kotimaassa ja ulkomailla. Harjoitustoiminta yhdessä liittolaisten kanssa haastaa suomalaiset sotilaat kenraalista jääkäriin ja kannustaa meitä entistä parempiin suorituksiin, prikaatikenraali Tuominen toteaa.

Puolustusvoimat tiedottaa tarkemmin kansainvälisistä harjoituksista lähempänä niiden toimeenpanoa.

´