Hyppää sisältöön

Suuri Naton harjoitus tuo yli 10 miljoonaa euroa alueelle

Puolustusvoimat
Julkaisuajankohta 14.3.2024 12.35
Uutinen
kuvituskuva

Perjantaina päättyvä Naton Nordic Response 24 -harjoitus on tuonut Pohjois-Suomen harjoitusalueelle tuhansien sotilaiden lisäksi myös taloudellista elinvoimaa.

Harjoitusta varten liittolaiset ovat tilanneet Suomesta monenlaisia palveluita ja tarvikkeita. Tehtyjen tilausten kokonaisarvo nousee noin 10,6 miljoonaan euroon. Esimerkkejä tilauksista ovat polttoaineet, elintarvikkeet, tilapalvelut ja auraukset.

Tämän lisäksi Nordic Response 24 on tuonut merkittävän määrän asiakkaita harjoitusalueella toimiville yrityksille ja palveluntarjoajille (kaupat, kioskit ravintola- ja majoituspalvelut), sillä Nordic Response 24 -harjoituksen aikana Pohjois-Suomessa on harjoitellut noin 4 100 suomalaista, 3 000 ruotsalaista, 400 ranskalaista ja 50 englantilaista sotilasta. Naton suuri harjoitus on tarjonnut alueelle myös valtakunnallista ja kansainvälistä medianäkyvyyttä.

Harjoituksen onnistuminen on yhteistyön tulosta

Puolustusvoimat on tehnyt Enontekiön kunnan ja alueen toimijoiden kanssa yhteistyötä harjoituksen suunnitteluvaiheesta lähtien. Enontekiön kunnanjohtajan Petri Härkösen mukaan kuntaa ja kuntalaisia on tiedotettu hyvissä ajoin ennen harjoitusta eri keinoin.

– Kiitän harjoituksen suunnittelijoita, sillä heidän kauttaan yhteistyö on sujunut todella hyvin. Alueen paikalliset olosuhteet on otettu huomioon ja paliskuntien kanssa on sovittu asioista. Jo ennen harjoituksen alkua alueella liikkui paljon sotilaita tutustumassa paikkoihin ja keskustelemassa paikallisten kanssa, Härkönen kertoo.

Härkösen mukaan harjoitus on näkynyt vahvasti Enontekiöllä. 

– Kyllä harjoitus on todellakin näkynyt. Keskitysmarssien aikana tiestö on ollut kovilla. Harjoituksen aikana Hetan kyläkeskuksessa kaupoissa on näkynyt paljon asiakkaita ja panssarivaunuja on kulkenut pitkin tietä. Lentokentällä sijaitsi ruotsalaisten keskeinen huoltokeskus. Jos ajattelee tätä kaluston ja joukkojen määrää, ovat niiden aiheuttamat vauriot olleet erittäin vähäiset, Härkönen toteaa.

Prikaatikenraali Rickard Johansson (vas.), kunnanjohtaja Petri Härkönen ja prikaatikenraali Sami-Antti Takamaa.

Härkönen uskoo kuntalaisten suhtautuneen myönteisesti toimintaan jo ennen harjoitusta.

– Erittäin myönteinen suhtautuminen täällä on ollut harjoitteluun. Ainoat soraäänet, joita itse olen kuullut, ovat tulleet ulkopaikakuntalaisilta. Ymmärrän, että on erittäin vaikeaa jakaa informaatiota näin suurelle kiinteistöomistajamäärälle. Tähän nähden on onnistuttu hyvin.

– Kiitos yhteistyöstä Puolustusvoimille ja tervetuloa uudelleen!

Puolustusvoimat harjoittelee vastuullisesti

Paikalliset ovat tärkeä osa harjoitusta myös palautteen saamisen näkökulmasta. Puolustusvoimat saa harjoitusjoukkojen lisäksi alueen asukkailta ympäristönsuojeluun ja vahinkojen hallintaan liittyvää tietoa. Puolustusvoimilla on nimetty henkilöstö vaurioiden ja vahinkojen käsittelyyn.

Yhteistyö paikallisten kanssa on sujunut hyvin ja useimmissa tilanteissa asianomistajien suunnasta on löytynyt ymmärrystä Puolustusvoimien harjoitustoiminnalle. Harjoitustoimintaa on laajalla alueella myös siviilien mailla, minkä vuoksi toimintaan kohdistuu myös kritiikkiä.

– Tässä harjoituksessa on toistaiseksi kirjattu 33 ilmoitusta tapahtuneista vahingoista ja vaurioista, jotka ihmisiä on askarruttaneet. Luku on hyvin vähäinen tämän mittakaavan harjoitukselle, Nordic Response 24 -harjoituksen vaurio- ja vahinkoasioita käsittelevä kapteeni Toni Sulasalmi kertoo.

Tavanomaisimpia vaurioita ovat erilaiset teiden ja liittymien vaurioitumiset, kun mekanisoidut joukot esimerkiksi poistuvat tai palaavat tielle raskaalla kalustolla. Kaikki ilmoitukset kirjataan, tarkastetaan ja niiden johdosta ollaan yhteydessä asianosaisiin. Asiat käsitellään esimerkiksi paikan päällä sopimalla tai vahinko korjaamalla.

´