Hyppää sisältöön

Ilmavoimien lentäjiä koulutetaan heittoistuinhypyn jälkeiseen pelastautumiseen 23.–28.5.2021

Ilmasotakoulu
Julkaisuajankohta 17.5.2021 14.32
Tiedote

Harjoitusjoukot liikkuvat alueella Multia-Petäjävesi-Uurainen-Tikkakoski jokamiehenoikeuksin.

Harjoituksen tavoitteena on muun muassa, että koulutettavat 
osaavat soveltaa toimintakykynsä säilyttämiseen tarvittavia taitoja, hallitsevat pelastautumisvarusteiden oikeaoppisen käytön, ymmärtävät vastaosastojen väistämisen perusteet ja kykenevät toimimaan niiden mukaisesti. Lisäksi koulutettavien tulisi ymmärtää CSAR-avun eli taistelutilanteessa tapahtuvan etsintä- ja pelastusavun vastaanoton periaatteet.

Harjoitukseen osallistuu kaikkiaan 70 henkilöä, jotka ovat kadetteja sekä puolustusvoimien henkilökuntaan kuuluvia. 

Harjoituksen sovellettu vaihe toteutetaan Tikkakosken länsipuolisella alueella, Multia-Petäjävesi-Uurainen-Tikkakoski. Maastossa liikutaan jokamiehenoikeuksin välttäen asutusta sekä yksityisalueita. 

Osa harjoitukseen osallistuvista toimii koulutettavien vastaosastona. Heidän tehtävänään on muun muassa estää pelastautujien paluu kotitukikohtaan. Harjoituksessa on mukana myös koirapartioita. 

Ampumatarvikkeita ei käytetä harjoituksen yhteydessä.

Lisätietoja: 
Harjoituksen johtaja, kapteeni Petri Himanen 
p. 0299 800 puolustusvoimien vaihde 

Harjoituksessa noudatetaan voimassa olevia koronavirusohjeistuksia.
 

Joukko-osasto Tikkakoski, Jyväskylä
´