Hyppää sisältöön

Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati Kajaanissa

Ilmavoimat
Julkaisuajankohta 30.11.2016 10.54
Tiedote

Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati järjestetään tänä vuonna Kajaanissa 6. joulukuuta. Paraatin ohimarssissa suoritetaan ylilennot Ilmavoimien Hornet-monitoimihävittäjillä ja Hawk-suihkuharjoituskoneilla sekä Maavoimien NH90-kuljetushelikoptereilla ja MD500-kevythelikoptereilla. Paraatipäivän kaikilla lennoilla on säävaraus.

Paraatiin osallistuu joukkoja kaikista puolustushaaroista, Maanpuolustuskorkeakoulusta ja Rajavartiolaitoksesta sekä veteraani- ja maanpuolustusjärjestöistä, yhteensä noin 1300 henkilöä.  Paraatin teemana on Maavoimat osana Suomen puolustusjärjestelmää.

Paraatin vastaanottaa Maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Seppo Toivonen ja paraatijoukkoja komentaa Maavoimien esikuntapäällikkö kenraalimajuri Jorma Ala-Sankila. Kenttähartauden pitää katselmuksessa Maavoimien kenttärovasti Vesa Aurén. Paraatin järjestelyistä vastaa tällä kertaa Kainuun prikaati.

Paraatipäivän tapahtumat alkavat seppeleenlaskutilaisuudella Kajaanin kirkkopuistossa. Paraatikatselmus järjestetään Kajaanin Liikuntapuistossa ja ohimarssi Pohjolankadulla. Katselmuksen jälkeen yleisölle esittäytyy Liikuntapuiston yllä NH90-kuljetushelikopteri.

Puolustusvoimien monipuolinen kalustonäyttely järjestetään Kajaanin kauppatorilla. Maavoimien toimintanäytös järjestetään Suvantopuistossa. Toimintanäytöksessä esitellään maavoimien taisteluosastojen liikkuvuutta, tulivoimaa ja muita suorituskykyjä. Toimintanäytökseen sisältyy Utin jääkärirykmentin NH90-kuljetushelikopterin esittely ja erikoisjääkäreiden köysilaskeutuminen.

Yleisö toivotetaan tervetulleeksi paraatipäivän tapahtumiin. Yleisön toivotaan saapuvan Liikuntapuiston paraatikatselmukseen hyvissä ajoin ennen paraatijoukkojen järjestymistä. Ennen katselmusta yleisöllä on mahdollisuus nauttia ilmaisesta hernekeittotarjoilusta Kajaanin Liikuntapuistossa. Sotilaskodilla on myös myyntipisteet Liikuntapuistossa ja Kajaanin kauppatorilla.

Paraatipäivän ohjelma tiistaina 6.12.2016:

klo 9.15 Seppeleenlasku Kajaanin kirkkopuistossa
klo 10.00 Juhlajumalanpalvelus Kajaanin kirkossa
klo 10-15 Kalustonäyttely Kajaanin kauppatorilla
klo 10-13 Hernekeittotarjoilu Liikuntapuistossa
klo 11.30 Paraatijoukot järjestyvät katselmusta varten, Liikuntapuisto
klo 12.00 Paraatikatselmus Liikuntapuistossa
klo 12.30 NH90-kuljetushelikopterin lento, Liikuntapuisto (säävaraus)
klo 13.15 Ohimarssi Pohjolankadulla
klo 14.15 Maavoimien toimintanäytös Suvantopuistossa.

Paraatiin voi osallistua ja sitä voi seurata myös verkossa:

#paraati #itsenäisyyspäivä

Facebook.com/puolustus
Twitter@Puolustusvoimat
Youtube.fi/puolustusvoimat
Instagram.com/puolustusvoimat.fi
Snapchat/inttielamaa
Periscope/Puolustusvoimat

´