Hawkit lentävät Tuppi 22 -harjoituksessa
Ilmasotakoulun Hävittäjälentolaivue 41 järjestää Tuppi 22 -lentotoimintaharjoituksen Tikkakosken tukikohdassa 28. marraskuuta – 2. joulukuuta 2022.
Harjoituksessa lennetään kahdeksalla Hawk-suihkuharjoituskoneella. Harjoituksessa tukeudutaan Tikkakosken tukikohtaan, josta lentotoiminta suuntautuu Hallin, Kauhavan, Kajaanin ja Kuopion välisille harjoitusalueille. Lentotoimintaa on maanantaista perjantaihin kello 9 – 23 välisenä aikana.
— Harjoituksen tavoitteena on kouluttaa HW2-lento-oppilaille lentokoulutusohjelman mukaisia yölentoja. Lisäksi oppilaat ja kantahenkilökunta harjoittelevat toimimaan normaalia päivittäistä lentotoimintaa suuremmalla lentointensiteetillä”, kertoo harjoituksen johtaja everstiluutnantti Kari Rusanen.
Harjoituksessa käytetään myös matalia lentokorkeuksia. Lentomelu voi aiheuttaa häiriötä, jota pyritään ehkäisemään välttämällä asutuskeskusten yllä lentämistä sekä noudattamalla lentomelua vähentäviä lentomenetelmiä aina, kun se on mahdollista.
Tuppi 22 toteutetaan kantahenkilökunnan voimin.
Lisätiedot harjoituksesta: everstiluutnantti Kari Rusanen, puh. 0299 800 (vaihde).