Hyppää sisältöön

Ilmavoimien pimeälennot kevättalvella 2017

Ilmavoimat
Julkaisuajankohta 3.1.2017 8.36
Tiedote

Kevättalven 2017 pimeälentokausi käynnistyy ilmavoimissa tammikuun toisella viikolla.

Hornet lentoonlähdössä valaistulta kiitotieltä

Arki-iltoihin ajoittuvien pimeälentojen tavoitteena on harjoittaa sotilaslentokoneiden ohjaajia lentotoimintaan ja ilmataisteluun heikon valaistuksen olosuhteissa. Lennot ovat osa ohjaajien lentokoulutusohjelmaa.

Lentotoiminnasta aiheutuva melu voi aiheuttaa häiriötä, jota pyritään välttämään suuntaamalla toiminta harvaan asutuille alueille. Lentoaseman lähialueella noudatetaan melua vähentäviä lentomenetelmiä aina, kun se on mahdollista.

Pimeälentotoiminnan aikana käytetään Hornet-monitoimihävittäjien omasuojajärjestelmiin kuuluvia heitteitä, jotka voivat näkyä taivaalla kirkkaina valoilmiöinä.

 

Karjalan lennosto

Karjalan lennosto lentää pimeälentoja Hornet-monitoimihävittäjäkalustolla. Lentotoiminta tapahtuu Rissalan tukikohdasta käsin suuntautuen noin 200 kilometrin säteelle.

Viikko 4: lentoja maanantaista torstaihin kello 23 saakka.
Viikko
6: lentoja maanantaista torstaihin klo 01. saakka. Päättymisaika on muuttunut aiemmin ilmoitetusta. Viikon 6 toiminnan varaviikko on viikko 7.

 

Lapin lennosto

Lapin lennosto lentää pimeälentoja Hornet-monitoimihävittäjäkalustolla. Lentotoiminta tapahtuu Rovaniemen tukikohdasta käsin suuntautuen Rovaniemen lähiharjoitusalueille ja Ivalon ja Kajaanin välisille harjoitusalueille.

Viikot 4, 6 ja 8/2017: lentoja maanantaista torstaihin kello 23 saakka.

 

Satakunnan lennosto

Satakunnan lennosto lentää pimeälentoja kuljetus- ja yhteyskonekalustolla. Lentotoiminta tapahtuu Pirkkalan tukikohdasta käsin suuntautuen Pirkanmaan ja Pohjanmaan alueelle.

Viikot 3, 4, ja 6: lentoja tiistai- ja keskiviikkoiltoina kello 21 saakka.

 

Ilmasotakoulu

Ilmasotakoulu lentää pimeälentoja Vinka-koulukoneilla. Lentotoiminta tapahtuu Tikkakosken tukikohdasta käsin suuntautuen Keski-Suomen alueelle.

Viikot 2, 3, 4 ja 6/2017: Lennot ajoittuvat maanantaista torstaihin aikavälille kello 16.00–22.30.

´