Hyppää sisältöön

Baana 18 harjoitti toimimaan poikkeusoloissa

Satakunnan lennosto
Julkaisuajankohta 20.9.2018 14.09
Tiedote

Satakunnan lennoston järjestämän Baana 18 -harjoituksen lentotoiminta sujui suunnitelmien mukaisesti. Harjoituksen tavoitteet saavutettiin sekä turvallisuuden että koulutuksen osalta.

F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjä Jokioisilla

Baana 18 tarjosi ilmavoimien F/A-18 Hornet -ohjaajille mahdollisuuden harjoitella lentoonlähtöjä ja laskeutumisia maantietukikohdassa.

 

Valtatie 2 muuttui Jokioisilla kolmen päivän ajaksi yhdeksi Suomen vilkkaimmista lentopaikoista ilmavoimien vuosittaisessa Baana-harjoituksessa. Varalaskupaikalle perustettu maantietukikohta tarjosi ilmavoimien henkilökunnalle, reserviläisille ja varusmiehille erinomaisen mahdollisuuden harjoitella poikkeusolojen tehtäviään. Harjoitukseen osallistui yhteensä noin 300 henkilöä, joista varusmiehiä oli 120 ja reserviläisiä noin 60.

Harjoituksen lentotoiminta keskitettiin kolmelle päivälle liikennejärjestelyjen ja lentomelun aiheuttamien häiriöiden minimoimiseksi. Tiiviistä aikataulusta huolimatta Baana 18 -harjoituksessa suoritettiin yhteensä noin 500 lentoonlähtöä ja laskeutumista, mikä ylitti reippaasti harjoitukselle asetetut tavoitteet.

Harjoituksen johtajana toimi Satakunnan lennoston operaatiopäällikkö, majuri Henry Mikkonen.

– Harjoituksen tavoitteet saavutettiin, lentoonlähtöjen ja laskeutumisten osalta ne jopa ylitettiin. Baana 18 mahdollisti ilmavoimien neljän lentävän laivueen koulutusohjelmien mukaiset maantietukikohdan operaatiot. Jokioisten varalaskupaikka on erinomainen tukikohta-alusta ilmavoimien poikkeusolojen toiminnan harjoitteluun, Mikkonen toteaa.

Learjet 35 A/S Jokioisilla

Myös Satakunnan lennoston Tukilentolaivueen Learjet 35 A/S vieraili Jokioisille perustetussa maantietukikohdassa.

 

Kaikki ilmavoimien joukko-osastot osallistuivat Baana 18 -harjoitukseen. F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjien lisäksi Jokioisilla harjoittelivat Ilmasotakoulun Hawk-suihkuharjoituskoneet sekä Satakunnan lennoston Tukilentolaivueen kuljetus- ja yhteyskoneet CASA C-295M, Pilatus PC-12NG ja Learjet 35 A/S. Harjoituksen lentotoiminta päättyi eilen keskiviikkona noin kello 17.

– Maantietukikohdan perustaminen ja operointi ei ole mahdollista ilman muiden viranomaisten ja alueen asukkaiden tukea. Poliisin ja pelastusviranomaisten viiveetön tuki mahdollisti osaltaan harjoituksen turvallisen toteuttamisen. Onnistuneesta muonituksesta puolestaan vastasi paikallinen kunnallinen toimija, harjoituksen johtaja kertoo.

– Haluan harjoituksen johtajana kiittää alueen viranomaisia, kunnallisia toimijoita, maanomistajia ja asukkaita erinomaisesta tuesta ja ymmärryksestä. Maantietukikohdan perustaminen on aina laaja ponnistus, jossa ilmavoimat tarvitsee tukea muilta toimijoilta, Mikkonen korostaa.

 

´