Saapumiserän 1/19 alokkaat aloittavat palveluksensa ilmavoimissa

Ilmavoimat 4.1.2019 13.38
Tiedote

Maanantaina 7. tammikuuta 2019 ilmavoimien joukko-osastoissa palveluksensa aloittaa noin 600 uutta alokasta.

Ilmasotakoulun alokkaita

Ilmavoimissa saapumiserän 1/19 alokkaita ottavat vastaan Ilmasotakoulu, Karjalan lennosto ja Satakunnan lennosto. Ilmavoimien erikoiskursseille valitut varusmiehet aloittavat palveluksensa Ilmasotakoulussa Jyväskylän Tikkakoskella.

Erikoiskursseista tammikuussa 2019 alkavat ilmavoimien aliupseerikurssin lentotekninen linja ja johtokeskuslinja sekä ilmavoimien sotilaskuljettajakurssi. Kerran vuodessa järjestettävä lentoreserviupseerikurssi alkaa seuraavan kerran heinäkuussa 2019.

Yhteensä saapumiserässä 1/19 aloittaa palveluksensa noin 12 500 uutta alokasta, joista hieman alle 10 000 maavoimien joukko-osastoissa. Noin 1 700 asevelvollista aloittaa sotilasuransa merivoimissa ja noin 300 rajavartiolaitoksen palveluksessa.

 

Kolme koulutusjaksoa

Varusmiespalvelus muodostuu koulutuskausista, alkaen sotilaan peruskoulutuksesta edeten nousujohteisesti kohti koulutuksen päätavoitetta, sodanajan osaamista ja tehtäviä.

Palvelus alkaa kahdeksan viikkoa kestävällä peruskoulutuskaudella. Ensimmäisinä viikkoina varusmiehille opetetaan perusteet toimia turvallisesti yksittäisenä sotilaana ja taistelijaparina. Peruskoulutuskauden koulutuksen sisältö ja toteutustapa on sama kaikissa puolustushaaroissa. Peruskoulutuskaudella arvioidaan myös soveltuvuus erikois- ja johtajakoulutukseen sekä tehdään ensimmäiset kuntotestit.

Peruskoulutuskauden päättyessä tehdään lopulliset valinnat miehistökoulutukseen ja aliupseerikoulutukseen. Samalla määräytyy myös koulutuksen mukainen palvelusaika: 165, 255 tai 347 vuorokautta.

Erikoiskoulutuskaudella saatava koulutus antaa valmiudet toimia koulutushaaran mukaisessa tehtävässä ryhmän ja joukkueen osana. Osaamisen taso arvioidaan koulutushaaratutkinnolla.

Joukkokoulutuskaudella varusmiehet koulutetaan toimimaan joukkotuotannon mukaisissa sodanajan tehtävissä. Joukkokoulutuskausi on koulutuksen toiminnallinen ja taidollinen huipentuma. Tärkeimmät taistelu- ja ampumaharjoitukset järjestetään joukkokoulutuskaudella.