Hyppää sisältöön

Valtakunnallinen Ilmapuolustusharjoitus 2/2017 Lohtajalla

Ilmasotakoulu
Julkaisuajankohta 13.11.2017 13.01
Tiedote

Kahden puolustushaaran maa- ja ilmavoimien yhteinen valtakunnallinen ilmapuolustusharjoitus järjestetään Lohtajan ampuma- ja harjoitusalueella 14. - 23.11.2017.

Harjoitukseen osallistuu joukkoja kaikista ilmatorjuntakoulutusta antavista joukko-osastoista ja ilmavoimista. Harjoituksen vahvuus on suurimmillaan noin 1500 henkeä.

Kaksi kertaa vuodessa järjestettävä ilmapuolustusharjoitus on ilmatorjunnan varusmiesten ja reserviläisten tärkein ampumakoulutus- ja taisteluharjoitus. Harjoituksen päätavoitteena on kehittää asevelvollisten sekä henkilökunnan osaamista ilmatorjunnan eri tehtävissä sekä harjoitella puolustushaarojen ilmapuolustuksellista yhteistoimintaa.

Harjoitus on kaksivaiheinen. Harjoituksen ampumavaiheessa 14.11. - 18.11. ammutaan kovapanosammunnat ilmatorjunnan ohjusjärjestelmillä sekä ammusaseilla. Pysyvien vaara-alueiden lisäksi, harjoituksen aikana on käytössä myös tilapäisiä vaara- ja rajoitusalueita.

Taisteluvaiheessa 19.11. - 22.11. harjoitellaan ilmatorjuntayksiköiden ja niiden osien taistelun ja tulenkäytön johtamista yhteistoiminnassa muiden ilmapuolustukseen osallistuvien joukkojen kanssa. Taisteluvaiheen aikana ei ammuta kovilla panoksilla.

Ilmapuolustusharjoituksen johtaa ilmatorjunnan tarkastaja eversti Ari Grönroos. Harjoituksen johto-organisaation muodostaa Ilmasotakoulu ja tukiorganisaation Panssariprikaati.

Lisätietoja harjoituksesta antaa 14.–16.11 majuri Ari Anttila ja 17.–23.11 everstiluutnantti Tuukka Karjalainen, puh. 0299 800 (vaihde).

 

Harjoitusjoukkojen marssiosastot näkyvät liikenteessä

Harjoitusjoukkojen moottorimarssit saattavat ajoittain ruuhkauttaa liikennettä. Osastojen marssinopeus on 80 km/h. Käytettävät reitit:

Karjalan prikaati

14.11. alkaen klo 07.00:

Vekaranjärvi -VT 15 - Mikkeli - VT 13 - Jyväskylä - VT4 - Hirvaskangas - VT13 - Kokkola - VT8 - Lohtaja

Reserviupseerikoulu (RUK)

18.11. alkaen klo. 10.00:

Hamina - E18 - VT15 - Kouvola - KT46 - Heinola - E75 - Jyväskylä - E75 - Hirvaskangas - VT13 - Kyyjärvi - VT13 - Kokkola - Lohtaja

Panssariprikaati

18.11. alkaen klo 9.00:

Parolannummi - VT 3-Tampere (läntinen ohitustie) - VT 3 - Seinäjoki - Kauhava - VT 8 - Kokkola - Lohtaja

Ilmasotakoulu

14.11 alkaen klo 9.00:

Tikkakoski - Uurainen - Saarijärvi - Kokkola - Lohtaja

Elektronisen sodankäynnin keskus

14:11 alkaen klo 8.00:

Riihimäki - VT 3 - Tampere (läntinen ohitustie) - VT 3 - Seinäjoki - Kauhava - VT 8 - Kokkola - Lohtaja

Jääkäriprikaati

17.11. alkaen klo 8.00:

Rovaniemi - Kemi - Oulu - Lohtaja

 

Ilmapuolustusharjoitus verkossa:
Maavoimat.fi
Facebook.com/maavoimat #IPH217
Twitter.com/maavoimat @maavoimat #IPH217
Instagram.com/puolustusvoimat.fi

 

 

 

´