Hyppää sisältöön

Tukilentotoimintaa, tutkimusta ja kehittämistä

Pirkkalassa sijaitsevan Satakunnan lennoston käytössä on koko ilmavoimien lentävä kalusto. Lennosto tukee ilmavoimien taistelua tukilentotoiminnalla, tutkimuksella ja kehittämisellä sekä turvaa ilmaoperaatiot Etelä-Suomen alueella vastaamalla lentotukikohtien valmiudesta.

Satakunnan lennosto tukee monipuolisesti puolustusvoimia, kriisinhallintaoperaatioita, valtionjohtoa ja muita viranomaisia tuki- ja kuljetuslennoilla.

Ilmasodan taktiikan ja taistelutekniikan kehittäminen on osa lennoston toimintaa, jota tehdään tiiviisti yhteistyössä yliopistojen, korkeakoulujen ja teknologiateollisuuden kanssa. Koelentoiminnalla varmistetaan ilma- ja maavoimien lentokaluston kehittäminen ja uusien järjestelmien käyttöönotto.

Pirkanmaan alueen sotilaskohteiden turvallisuus kuuluu myös lennoston päivittäisiin tehtäviin.

Lennostossa koulutetaan laaja-alaisesti varusmiehiä ja reserviläisiä sekä tuetaan vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta.

Satakunnan lennoston organisaatio

Satakunnan lennostoon kuuluu kolme joukkoyksikköä: Tukilentolaivue, Ilmataistelukeskus ja Lentotekniikkalaivue. Organisaatioon kuuluvat lisäksi esikunta, huoltokeskus, viestitekniikkakeskus sekä suojausyksikkö.

Satakunnan lennostoa komentaa eversti Markus Leivo.

Varusmiehiä kotiutuu 16. syyskuuta

Ilmavoimat
Tyyppi:Tiedote Julkaisuajankohta:14.9.2026 13.32

Ilmavoimat lentää 11. syyskuuta F/A-18 Hornet -ylilennon Kouvolassa

Satakunnan lennosto
Tyyppi:Tiedote Julkaisuajankohta:11.9.2026 9.05

Ilmavoimien vainajien muistopäivää vietetään 7. syyskuuta

Ilmavoimat
Tyyppi:Tiedote Julkaisuajankohta:7.9.2026 8.01

Ilmavoimien sotilasvala- ja sotilasvakuutustilaisuudet 8.–15. elokuuta

Ilmavoimat
Tyyppi:Tiedote Julkaisuajankohta:4.8.2026 15.00

Satakunnan lennoston saapumiserän 2/2026 sotilasvala ja sotilasvakuutus Nokialla 13.8.2026

Satakunnan lennosto
Tyyppi:Tiedote Julkaisuajankohta:4.8.2026 10.12