FI EN

Ilmapuolustus on ilma-, maa- ja merivoimien yhteinen tehtävä

1.12.2017 10.51
Tiedote

Maassa, merellä ja ilmassa taistelevien puolustusvoimien joukkojen toiminnan sovittaminen yhteen sotilaallisessa kriisissä on taito, jota harjoitellaan muun muassa marras–joulukuun Uusimaa 17 -harjoituksessa. Suomea ilmateitse uhkaavilta hyökkäyksiltä suojaavien ilmapuolustusjoukkojen toiminta on malliesimerkki puolustushaara- ja aselajirajat ylittävästä yhteistyöstä.

Hornet-monitoimihävittäjää valmistellaan taisteluharjoituslennolle

Suomen ilmapuolustuksen kyky torjua valtakuntaan kohdistuvaa ilmauhkaa muodostuu ilmavoimien Hornet-monitoimihävittäjien ja ilmatorjuntayksiköiden vahvuuksien koordinoidusta käytöstä torjuntatehtäviin. Hornetia valmistellaan Uusimaa 17 -harjoitukseen liittyvälle lentotehtävälle Hallin tukikohdassa keskiviikkona 29. marraskuuta. Kuva: lntstm Nordling / ilmavoimat

Ilmapuolustus on joukkojen, asejärjestelmien ja toimintojen kokonaisuus, jonka tarkoituksena on suojata suomalaista yhteiskuntaa ja puolustusvoimien joukkoja ilmoitse tulevilta hyökkäyksiltä. Se jaetaan usein arkiajattelussa kahteen osaan: ilmapuolustuksen suorituskykyjä ovat perinteisen jaottelun mukaan ilmataisteluissa hyökkääjän ilmasta maahan -asekuormaa kantavaa konekalustoa sekä niitä suojaavia hävittäjiä tykki- ja ohjusaseistuksellaan torjuvat hävittäjälentokoneet sekä maahan tai merivoimien aluksille sijoitetut, ohjus- ja tykkiaseistuksella ilmasta tulevaan hyökkääjään iskevät ilmatorjuntajoukot.

Usein ilmapuolustusjoukot jaotellaan niitä kouluttavan puolustushaaran mukaan joko ilma-, maa- tai merivoimien suorituskyvyiksi, jotka taistelevat itsenäisesti ilmauhkaa vastaan.

Ilmavoimien valmiuspäällikkö everstiluutnantti Tommi Heikkalan mukaan kaikkien puolustusvoimien joukkojen on huomioitava ilmasta tuleva uhka. Ilmapuolustustehtävistä vastaavien toimijoiden jako puolustushaaroittain ei kuitenkaan käytännössä ole niin jyrkkä kuin joskus oletetaan.

– Ilmapuolustus on jo toisen maailmansodan ajalta alkaen toiminut Suomessa keskitetysti johdettuna. Tämä on myös kansainvälisesti vakiintunut ja hyväksi havaittu järjestely. Meillä sekä ilmavoimien Hornet-monitoimihävittäjien ja muun lentokaluston että maa-, meri- ja ilmavoimien ilmatorjuntayksiköiden tulenkäyttöä johdetaan yhteisen tilannekuvan perusteella.


Yhteinen tilannekuva mahdollistaa kootun johtamisen

Ilmavoimien vastuulla on sekä normaali- että poikkeusoloissa käskeä ilmapuolustuksen tehtävien toteuttaminen sekä hävittäjä- että ilmatorjuntayksiköille.Päätöksenteon tukena ovat ilmavalvontatutkien ja muiden sensorien tuottamat havainnot Suomen ja maan lähialueen ilmaliikenteestä, jotka kootaan ilmatilannekuvaksi.

Ilmapuolustuksen taistelukenttä, valtakunnan ilmatila, on sekä lentokoneille että ilmatorjuntajärjestelmille yhteinen. Yhteisen ilmatilannekuvan ansiosta kaikilla toimijoilla on samanlainen tilannetieto, johon päätöksenteko kaikilla johtamisen tasoilla perustuu.

Datamuotoinen reaaliaikainen ilmatilannekuva jaetaan viestiverkkojen kautta ilmapuolustuksen johtopaikoille, monitoimihävittäjien ohjaamoihin ja ilmatorjuntapatteristojen johtoportaiden tulenjohtojärjestelmiin. Taistelevat joukot voivat myös täydentää sitä omien sensoriensa kuten tutkien tuottamilla havainnoilla.

Yhteisen tilannekuvan avulla sekä ilma- että hävittäjätorjunnalle voidaan käskeä omat vastuualueensa, jolloin rajallista torjuntavoimaa kyetään käyttämään tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Samalla vahvistetaan everstiluutnantti Heikkalan mukaan ilmapuolustuksen joustavaa kykyä vastata monimuotoisiin uhkatilanteisiin.

– Mitä monipuolisempi torjuntakyky on ilmapuolustusta haastavalla hyökkääjällä vastassa, sitä haasteellisempaa ja kalliimpaa sen ohittaminen on. Siksi johtamisen lisäksi myös hävittäjä- ja ilmatorjunnan kehittämisessä ja hankinnoissa tehdään rauhanaikana kaikkien puolustushaarojen välillä tiivistä yhteistyötä.

NASAMS-ilmatorjuntaohjusjärjestelmä pääkaupunkiseudun suojana

Ilmapuolustuksen taistelukenttä on sekä ilma- että hävittäjätorjunnalle yhteinen, ja niiden molempien tulenkäyttöä johdetaan keskitetysti. Ilmatorjuntaohjus 12 eli NASAMS II FIN -tuliasemassa pääkaupunkiseudulla Uusimaa 17 -harjoituksen aikana marraskuun viimeisellä viikolla 2017. Kuva: Ville Multanen / Combat Camera

Nopea ja monipuolinen – vai pitkäkestoinen ja monikerroksinen?

Uhkien ja niihin vastaavien suorituskykyjen monipuolisuus on syy myös siihen, miksi nykyaikainen ilmapuolustus ei perustu yksinomaan lentokoneisiin tai ilmatorjuntaan. Ilmasodankäynnin yli satavuotisen historian aikana on ajoittain eri maissa pohdittu ilmapuolustusjärjestelmää, joka perustettaisiin pelkästään tehokkaiden ilmatorjunta-aseiden tai vaihtoehtoisesti hävittäjälentokoneiden varaan. Tällaisessa järjestelmässä erilaisten asejärjestelmien suorituskykyjen rajoitukset voisivat kuitenkin muodostaa riskin.

– Monitoimihävittäjien ja ilmatorjuntajoukkojen vahvuudet ja täydentävät toisiaan, eikä kumpikaan voi korvata toista ilmapuolustuksen kokonaisuudessa, everstiluutnantti Heikkala toteaa.

– Hävittäjätorjunta esimerkiksi kykenee reagoimaan nopeasti kehittyvään uhkatilanteeseen kaikkialla Suomen alueella.  Hitaammin ryhmitystään ajoneuvo- tai aluslavetilla muuttavan ilmatorjunnan avulla vastaavaa valmiutta ei voitaisi millään rakentaa kaikkialle, missä uhka voi ilmetä.

Monitoimihävittäjän etuihin kuuluu myös sen nimen mukaisesti monipuolisuus. Ilmamaalien torjumiseen keskittyvän puolustuksellisen ilmatoiminnan lisäksi Hornetin kaltainen nykyaikainen taistelukone kykenee vaikuttamaan vastustajaan ja sen joukkojen toimintavapauteen kauaskantoisella ilmasta maahan -täsmäaseistuksella.

Ilmavoimien Hornet-kaluston ja etenkin sitä vuosina 2025–30 HX-hävittäjähankkeessa korvaamaan hankittavan nykyaikaisemman monitoimihävittäjän etuihin kuuluvat myös erittäin edistykselliset sensorit, joilla kone kykenee tuottamaan taistelukentän tilannekuvaa maalta, mereltä ja ilmasta koko puolustusjärjestelmän käyttöön sieltä, missä se liikkuu.

Ilmatorjunnan vahvuudet puolestaan liittyvät Heikkalan mukaan sen kykyyn suojata kohteita polttoainekapasiteettinsa takia rajoitetun toiminta-ajan omaavia hävittäjiä pitkäkestoisemmin.

– Ilmatorjunta voi kerran tuliasemansa otettuaan olla paikallaan periaatteessa rajoittamattoman ajan. Monitoimihävittäjän pitäisi samaan kyetäkseen olla ilmapartiossa odottamassa uhan ilmenemistä tai sen hälytystukikohdan pitäisi sijaita aivan suojattavan kohteen lähellä.

– Lisäksi ilmatorjunta voi olla torjuntakyvyltään erittäin monikerroksinen. Mikäli samalle alueelle on ryhmitettynä erilaisille vaaka- ja korkeussuuntaisille kantamille ulottuvia ilmatorjunta-aseita, voidaan torjua hyvin erityyppisiä maaleja.
 

Ohjusuhka tuttu jo vuosikymmenien ajalta

Ilmapuolustuksen uhkaympäristölle on tyypillistä nopea kehitys, jossa uudet tekniset innovaatiot mullistavat taistelukenttää samalla kun on varauduttava myös perinteisempiin uhkiin.

Kylmän sodan alkuvuosina ilmasodankäyntiä mullisti yliääninopeudella liikkuvien suihkukoneiden ja kauaskantoisten ohjusaseiden esiinmarssi, mikä teki toisen maailmansodan loppuun asti ilma-aseen taistelukenttiä hallinneista mäntämoottorilentokoneista tykki- ja konekivääri- ja pommiaseistuksineen vanhanaikaisia.

Samaan aikaan tuli käyttöön ensimmäisiä suuriin torjuntaetäisyyksiin kykeneviä ohjusilmatorjuntajärjestelmiä, joiden kehitys jatkuu edelleen. Kylmän sodan aikana kehittyivät myös miehittämättömät ilma-alukset ja pintamaaleihin erilaisilta alustoilta laukaistavat, joko epäsuoraa ballistista tai suoraa lentorataa noudattavat täsmäohjukset. Näiden kaikkien merkitys vanhempien asejärjestelmien rinnalla nykyaikaisen taistelukentän ilmapuolustuksen uhkana on kasvava.

Suomen ilmapuolustuksen toimintaympäristössä kauaskantoisen ilmatorjunnan ja pintamaaleihin kohdistuvien ohjusten muodostama uhka on everstiluutnantti Heikkalan mukaan ollut puolustussuunnittelussa huomioitava tekijä jo vuosikymmenten ajan.

– Suomen ilmapuolustus on jo pitkään varautunut toimimaan tilanteessa, jossa ollaan erittäin suorituskykyisten ilmatorjuntaohjusjärjestelmien kantaman sisäpuolella.  Äärikantaman rajoilla järjestelmien teho on kuitenkin rajoittunut, joten monitoimihävittäjän kaltainen liikehtimiskykyinen maali voi siellä toimia. Tätä kykyä voidaan tukea muun muassa elektronisen sodankäynnin ja häiveteknologian keinoin.

Myös tykistöohjusten ja muiden maamaaleihin kohdistuvien aseiden uhalta suojautuminen on tuttua.

– Keinoina ovat muun muassa joukkojen hajauttaminen ja niiden ryhmityksen aktiivinen muuttaminen. Tätä esimerkiksi ilmavoimat tekee viedessään lentokalustonsa kriisitilanteessa eri puolilla valtakuntaa sijaitseviin taistelutukikohtiin. Myös nykyaikaisilla ilmatorjuntajärjestelmillä on kykyä torjua esimerkiksi ballististen aseiden uhkaa, mutta käytännössä yksinomaan niiden varaan tältä uhalta suojautumista ei voi laskea. Torjuntaan tarvitaan erittäin varhainen ennakkovaroitus, jonka saaminen on haastavaa jopa suurvalloille, eikä riittävän tuliyksiköiden määrän hankkiminen kaikkien valtakunnan suojattavien kohteiden peitoksi olisi mahdollista.

– Niin uusien kuin tutumpienkin uhkien edessä korostuu ilmapuolustuksen ajatteleminen kokonaisuutena. Yhteinen, ajantasainen tilannekuva, muodostaa päätöksenteon perustan. Lisäksi pitää olla monipuolisuutta, jotta erilaisiin nopeasti kehittyviin tilanteisiin kyetään uskottavasti vastaamaan, Heikkala summaa.