ACE 23 -lentotoimintaharjoitukseen osallistuu noin 150 ilma-alusta
29.5.–9.6. järjestettävä Arctic Challenge Exercise on yksi vuoden suurimmista lentotoimintaharjoituksista Euroopassa. Harjoituksen johtovastuu on tänä vuonna Suomella.
Harjoituksen johtajana toimii Ilmavoimien operaatiopäällikkö eversti Henrik Elo. Harjoituksen apulaisjohtajina toimivat eversti Carl-Fredrik Edström Ruotsin ilmavoimista ja eversti Andreas Johansen Norjan ilmavoimista.
Suomen, Ruotsin ja Norjan isännöimään monikansalliseen Arctic Challenge Excercise -harjoitukseen osallistuu noin 3000 sotilasta ja ilma-aluksia yhteensä 14 eri maan asevoimista. Isäntämaiden lisäksi harjoituksessa ovat mukana Tanska, Alankomaat, Belgia, Iso-Britannia, Italia, Kanada, Ranska, Saksa, Sveitsi, Tšekki ja Yhdysvallat. Nato osallistuu harjoitukseen AWACS-johtokeskuskoneilla.
Suomen Ilmavoimista harjoitukseen osallistuu 12 F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjää sekä yhteys- ja kuljetuskonekalustoa. Harjoitusviikoilla lennetään maanantaista perjantaihin kaksi lentokierrosta päivässä aikavälillä kello 9–18 Suomen aikaa (kello 8–17 Norjan ja Ruotsin aikaa). Harjoituksessa käytettävät tukikohdat ovat Rovaniemi ja Pirkkala Suomessa, Luulaja Ruotsissa ja Örlanti Norjassa.
Lentotoiminta-alue sijoittuu pääosin Suomen, Norjan ja Ruotsin pohjoisosiin. Suomessa lennetään lisäksi harjoitusalueilla, jotka sijoittuvat Sodankylän ja Kajaanin väliselle alueelle sekä Tampereen, Oulun ja Vaasan väliselle alueelle. Harjoituksen lentotoimintaa on myös Vaasan ja Porin välisellä merialueella.
‒ Arctic Challenge Exercise on vakiinnuttanut paikkansa pohjoismaisena harjoituskonseptina, joka tarjoaa osallistujille nykymuodossaan mahdollisuuden kehittää yhdessä neljännen ja viidennen sukupolven hävittäjäkaluston ja kehittyneiden ilmatorjuntajärjestelmien yhteistoimintaa. Harjoitusalue on laaja, minkä ansiosta kykenemme harjoittelemaan suurella konemäärällä taktisesti haastavia tilanteita. Suomen Ilmavoimille harjoitus antaa erinomaista kokemusta laajan ilmaoperaation suunnittelusta, johtamisesta ja toteuttamisesta, kertoo eversti Henrik Elo.
Harjoituksen tavoitteena on kouluttaa osallistuvia yksiköitä taistelemaan yhdessä laajoissa monikansallisissa ilmaoperaatioissa (COMAO) turvallisesti ja tehokkaasti. Harjoituksessa kehitetään ilmataistelumenetelmiä ja taktiikkaa eri konetyyppien välillä. Cross Border Training (CBT) -konseptia hyödyntämällä kehitetään yhteistoimintakykyä sekä isäntämaatuen antamista ja kansainvälisen avun vastaanottamista.
Vuodesta 2013 alkaen järjestetyt harjoitukset ovat Suomen, Norjan, Ruotsin ja Tanskan välistä NORDEFCO-yhteistyötä. Maiden ilmavoimat järjestävät säännöllisesti yhteisiä ilmataistelukoulutukseen keskittyviä CBT-lentokierroksia, joiden osallistujat toimivat kotitukikohdistaan käsin. Kustannustehokasta yhteisharjoittelun mallia voidaan soveltaa myös laajoihin lentotoimintaharjoituksiin, kuten ACE-harjoitukseen.
Harjoitukseen osallistuu varusmiehiä Rovaniemen ja Pirkkalan tukikohdassa toimien normaaleissa päivittäisissä tehtävissään. ACE 23:ssa käytetään harjoitussoihtuja ja -silppua, mikä voi näkyä valoilmiöinä taivaalla ja aiheuttaa lisäksi vääriä säätutkahavaintoja.
Lisätietoja antaa harjoituksen johtaja, Ilmavoimien operaatiopäällikkö eversti Henrik Elo, p. 0299 800 (vaihde).