Hyppää sisältöön

Ilmailuviisiottelun MM-kilpailut Jyväskylässä

Ilmasotakoulu
Julkaisuajankohta 12.8.2022 13.12
Tiedote

Ilmailuviisiottelun MM-kilpailut tuovat sotilasurheilijoita Jyväskylän Tikkakoskelle yhdeksästä maasta 18.–24.8.2022.

Eri maiden ilmavoimat lähettävät palveluksessa olevia sotilasurheilijoitaan kisaamaan ilmailuviisiottelun mestaruudesta Suomeen Jyväskylän varuskuntaan tulevalla viikolla. Kyseessä ovat kansainvälisen sotilasurheiluliiton (CISM) viralliset MM-kilpailut.

Ilmasotakoulu vastaa tapahtuman käytännön järjestelyistä. Kilpailun suojelijana toimii Ilmavoimien komentaja kenraalimajuri Juha-Pekka Keränen

MM-kilpailussa ei ole mukana siviilejä, sillä ainoastaan aktiivipalveluksessa olevilla on mahdollisuus osallistua. Mukana ovat tänä vuonna Suomen lisäksi Brasilia, Ecuador, Espanja, Liettua, Ruotsi, Tanska, Tsekki ja Ukraina.

Mies- ja naisurheilijoita on yhteensä noin kuusikymmentä ja lisäksi mukana on valmentajia ja huoltojoukkoja.

Sotilaiden maailmanmestaruuskilpailun lajit poikkeavat osin tavallisesta viisiottelusta, vaikka tässäkin ammutaan pistoolilla ja otetaan yhteen kalpamiekkailussa. Muita ilmailuviisiottelun lajeja ovat esterata, suunnistus, koripallon taitokisa sekä esteuinti.

Yleisöllä on mahdollista päästä seuraamaan kisoja seuraavasti:

UINTI:
20.8. la 13:00-16:00
AaltoAlvari uimahalli: Pitkäkatu 2, 40700 Jyväskylä

KORIPALLO (TAITOKILPAILU):
22.8 ma 8:00-15:00
Tikkakosken liikuntahalli: Koulukatu 10, 41160 Jyväskylä

ESTERATA: 
23.8 ti 8:00-11:00
LECA ARENA -esterata, Tikkakoski, Länsiranta, opastus Luonetjärventieltä varuskunnan kohdalta


Tervetuloa!
 

´