Hyppää sisältöön

Ilmasotakoulu järjestää kadettien Vinka-lentoharjoituksen viikoilla 26 ja 32

Ilmasotakoulu
21.6.2021 13.11
Tiedote
Kaksi Vinka-alkeiskoulukonetta
Kaksi Vinka-alkeiskoulukonetta. Kuva: Ilmavoimat

Ilmasotakoulun Hävittäjälentolaivue 41 toteuttaa VG2-lentoharjoituksen Vinka-kalustolla Tikkakosken tukikohdassa 28.6.–1.7.2021 sekä 9.–12.8.2021.

Lentoja on viikoilla 26 ja 32 maanantaista torstaihin kello 8.30–20 välisenä aikana. Päivittäin lennetään 4–7 lentokierrosta, jotka suuntautuvat Keski-Suomen alueelle. Harjoitukseen osallistuu kahdeksan Vinka-alkeiskoulukonetta.

‒ Nuorimmat kadettikurssit 106 ja 107 lentävät VG2-harjoituksessa lentokoulutusohjelmien mukaisia lentoja. Lisäksi tavoitteena on kasvattaa lentotoiminnan intensiteettiä kadeteille, kertoo harjoituksen johtaja kapteeni Juho Sirola.

Harjoituksessa käytetään myös matalia lentokorkeuksia. Lentotoiminnasta aiheutuva melu voi aiheuttaa häiriötä, jota pyritään ehkäisemään välttämällä asutuskeskusten yllä lentämistä sekä noudattamalla lentomelua vähentäviä lentomenetelmiä aina, kun se on mahdollista. Koronaviruksen varalta harjoituksen henkilöstöä on jaettu osastoihin, joiden välisiä kontakteja on rajoitettu.

Valmet L-70 Vinka on yksimoottorinen potkurikone, jota Ilmavoimat käyttää alkeis- ja peruslentokoulutuksessa. Koneen matkalentonopeus on noin 200 km/h.

Linkki Puolustusvoimien kalustokuvastoon: Valmet L-70 Vinka (puolustusvoimat.fi)

Lisätiedot: harjoituksen johtaja kapteeni Juho Sirola, puh. 0299 800 (vaihde).