Hyppää sisältöön

Terä 20 -lentotoimintaharjoitus lennetään Oulunsalosta viikolla 28

Ilmasotakoulu
Julkaisuajankohta 30.6.2020 9.00
Tiedote

Ilmasotakoulun Hävittäjälentolaivue 41 järjestää Terä 20 -lentotoimintaharjoituksen Oulunsalon tukikohdasta 6. – 10. heinäkuuta 2020.

Harjoituksessa lennetään kymmenellä Hawk-suihkuharjoituskoneella. Harjoituksessa tukeudutaan Oulunsalon tukikohtaan, joista lentotoiminta suuntautuu Kauhavan, Rovaniemen, Hallin, Jyväskylän, Kajaanin ja Kuusamon välisillä alueilla sekä Perämeren ylle. Harjoituksessa lennetään maanantaista torstaihin kello 9 – 21 välisenä aikana. Terä 20 päättyy perjantaina kello 15 mennessä.

- Lentoharjoituksen tavoitteena on kouluttaa HW2-lento-oppilaille lentokoulutusohjelman mukaisia tunnistus-  ja ilmataistelulentoja. Lisäksi tavoitteina oppilaille ja kantahenkilökunnalle on harjoitella toimimista vieraasta tukikohdasta päivittäistä toimintaa suuremmalla lentointensiteetillä, kertoo harjoituksen johtaja majuri Teemu Mahlamäki

Harjoituksessa käytetään myös matalia lentokorkeuksia. Lentotoiminnasta aiheutuva melu voi aiheuttaa häiriötä, jota pyritään ehkäisemään välttämällä asutuskeskusten yllä lentämistä sekä noudattamalla lentomelua vähentäviä lentomenetelmiä aina, kun se on mahdollista.

Terä 2020 toteutetaan pääasiassa kantahenkilökunnan voimin. Koronaviruksen (COVID -19) varalta henkilöstöä on jaettu osastoihin, joiden välisiä kontakteja on rajoitettu.

Lisätiedot harjoituksesta: majuri Teemu Mahlamäki, puh. 0299 800 (vaihde)

´