Hyppää sisältöön

ACE 21 toteutetaan erityisjärjestelyin 7.–18. kesäkuuta 2021

Ilmavoimat
Julkaisuajankohta 17.5.2021 16.18
Tiedote

Suomen, Ruotsin ja Norjan ilmavoimien järjestämän kansainvälisen Arctic Challenge Exercise 21 -lentotoimintaharjoituksen osallistujamäärää on vähennetty alkuperäisestä koronaviruspandemian vuoksi.

Harjoituksessa lennetään kaksi lentokierrosta päivässä Euroopan suurimmassa yhtenäisessä harjoitusilmatilassa Norjan, Suomen ja Ruotsin alueella. Harjoitukseen osallistuu yli 70 ilma-alusta. Monitoimihävittäjien lisäksi harjoituksessa on mukana muun muassa kuljetuskoneita ja ilmatankkauskoneita. Norjan F-35-monitoimihävittäjät osallistuvat harjoitukseen ensimmäistä kertaa.

Isäntämaiden lisäksi harjoitukseen osallistuu lento-osastoja Alankomaista, Iso-Britanniasta, Saksasta, Tanskasta ja Yhdysvalloista sekä NATO:n E-3A AWACS -johtokeskuskone.

Lentotoimintaa on molemmilla viikoilla maanantaista perjantaihin kello 10 – 18 Suomen aikaa (kello 9 – 17 Norjan ja Ruotsin aikaa). Suomen ilmavoimista harjoitukseen osallistuu 12 Lapin lennoston F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjää, kaksi Hawk-suihkuharjoituskonetta ja yksi C-295M-kuljetuskone. Suomessa harjoituksessa on käytössä Lapin lennoston Rovaniemen tukikohta, jonne tukeutuu kymmenen Saksan ilmavoimien Eurofighteria ja kaksi Yhdysvaltain ilmavoimien KC-135 Stratotanker -ilmatankkauskonetta. Muut käytössä olevat tukikohdat ovat Bodö ja Örlanti Norjassa sekä Luulaja Ruotsissa.

Koronaturvallisuudesta huolehditaan osallistujamäärän vähentämisen lisäksi muun muassa karanteeneilla, koronavirustestauksilla sekä osallistuvan henkilöstön jakamisella toisistaan erillisiin osastoihin. Pandemiasta johtuvien rajoitusten ja muutosten vuoksi ACE 21:n yksityiskohdat tarkentuvat lähempänä harjoitusta. 

Vuodesta 2013 alkaen joka toinen vuosi järjestetyt ACE-harjoitukset ovat osa Suomen, Norjan ja Ruotsin välistä NORDEFCO-yhteistyötä. Maiden ilmavoimat järjestävät lähes viikoittain yhteisiä ilmataisteluharjoitteluun keskittyviä Cross Border Training (CBT) -lentokierroksia, joissa osallistujamaat toimivat maiden pohjoisosien kotitukikohdistaan käsin. Kustannustehokasta yhteisharjoittelun mallia hyödynnetään myös laajemmissa lentotoimintaharjoituksissa, kuten ACE:ssa. Tänä vuonna Tanska on ensimmäistä kertaa mukana ACE:n suunnittelussa.

Harjoituksen tavoitteena on kouluttaa osallistuvia yksiköitä taistelemaan yhdessä laajoissa monikansallisissa ilmaoperaatioissa (COMAO) turvallisesti ja tehokkaasti. Harjoituksessa kehitetään ilmataistelumenetelmiä ja taktiikkaa eri konetyyppien välillä. CBT-konseptia hyödyntämällä kehitetään yhteistoimintakykyä sekä isäntämaatuen antamista ja avun vastaanottamista.

Harjoituksen johtovaltio on Norja, ja harjoituksen johtaa prikaatikenraali Hans Ole Sandnes Norjan ilmavoimista. Harjoituksen apulaisjohtajina toimivat Ruotsin ilmavoimista eversti Claes Isoz ja Suomen ilmavoimista Lapin lennoston komentaja eversti Tuukka Karjalainen, joka toimii harjoituksen kansallisena johtajana.

Harjoitukseen osallistuu varusmiehiä Rovaniemen tukikohdassa toimien normaaleissa päivittäisissä tehtävissään. Harjoitukseen ei osallistu reserviläisiä.

Lisätietoja antaa harjoituksen kansallinen johtaja, Lapin lennoston komentaja eversti Tuukka Karjalainen p. 0299 800 (vaihde).

Vieraile harjoituksen sivulla 

´