Hyppää sisältöön

"Melko ronskia lentämistä"

Ilmavoimat
Julkaisuajankohta 3.8.2021 15.44
Tiedote

Esittelyssä Ilmavoimien vuoden 2021 F/A-18 Hornet -esityslentäjä kapteeni Anssi Nieminen Lapin lennostosta.

Kapteeni Anssi Nieminen palvelee lennonopettajana Hävittäjälentolaivue 11:ssä. Lentotunteja on yhdeksän Hornet-vuoden aikana kertynyt melkein 900.

– Sivutöikseni teen Hornet-esityslentäjän hommaa, joka on yksi Ilmavoimien kunniatehtävistä. On mahtavaa, että pääsen tekemään sitä. Viime vuonna toimin varaesityslentäjänä.

Tänä vuonna varaesityslentäjä on Aleksi Ritvos Karjalan lennostosta.

Anssi Nieminen, miten sinusta tuli Ilmavoimien Hornet-lentäjä? 

– Se oli oikeastaan aika itsestään selvää, kun olen Kauhavalta Etelä-Pohjanmaalta kotoisin. Koko lapsuusikäni ihailin taivaalla lentäviä sotilaskoneita Kauhavan sotilaslentokentän ympäristössä. Oikeastaan mistään muusta ammatista en silloin pikkupoikana haaveillutkaan kuin sotilaslentäjän urasta. 

– Onneksi pääsin valintakokeiden kautta suorittamaan varusmiespalvelukseni Ilmavoimien lentoreserviupseerikurssille Tikkakoskelle. Varusmiespalvelus sujui mukavasti, ja sieltä päätinkin sitten hakea kadettikouluun, josta ura Ilmavoimissa lentäjänä aukesi. Pikkuhiljaa Vinka-koulutuksesta etenin Hawk-suihkuhävittäjäkoulutukseen ilmataistelun alkeita opettelemaan, ja sen jälkeen Hornet-koulutukseen.

Millainen työpaikka Ilmavoimat ja Lapin lennosto on?

– Ilmavoimissa ja Lapin lennostossa vallitsee todella hyvä työilmapiiri ja työn tekeminen on mukavaa hyvien työkavereiden kanssa. Ilmavoimat on joustava ja työntekijät hyvin huomioon ottava työpaikka.

Mitä päivittäisiin työtehtäviisi kuuluu?

– Tavallinen työpäiväni kuluu usein opettaessa hävittäjälentämisen saloja simulaattorissa ja oikealla hävittäjällä. Aloitamme aamut yhteisellä tehtävienjaolla, jossa kerrotaan millaisia lentoja päiväksi on suunniteltu, ketkä lentävät yhdessä ja millaista säätä päivälle on odotettavissa. 

– Ennen lentoa pidetään brieffi eli tehtävänanto, jossa käydään läpi edessä oleva lento yksityiskohtaisesti. Tämän jälkeen pukeudutaan lentovarusteisiin, kuunnellaan viimeiset säätiedot ja mennään lentokoneille. Lennon jälkeen pidetään debrief eli tehtävän läpikäynti, jossa lennetty lento käydään yksityiskohtaisesti läpi. Muihin työtehtäviini kuuluu muun muassa lentoharjoitusten valmistelua ja tietysti esityslentäjänä toiminen.

Millainen tämän vuoden esityslentosarja on?

– Tämän vuoden esityslentosarja on esittäjänsä näköinen eli lentokäsiala on melko ronskia, jopa aggressiivista. Koneesta ulosmitataan kaikki se liikehtimiskyky, mitä Hornet kykenee esityslennossa ja taistelussa antamaan. Sarja pitää sisällään paljon hauskoja liikkeitä.

– Liikkeitä tehdään niin pienellä kuin suurella nopeudella. Lisäksi tulee paljon siirtymisiä suuren nopeuden taistelunmukaisesta liikehtelystä pienen nopeuden taistelunmukaiseen liikehtelyyn. Näillä osoitetaan Hornetin kykyä vaihtaa liiketiloja nopeasti ja myös sen tehokkuutta eli sitä kuinka paljon potkua koneessa riittää. Dynaaminen sarja on luvassa.

Kerro tarkemmin sarjan liikkeistä! 

– Fyysisesti kaikista raskain liike on 360 asteen vaakakaarto, jossa nopeus on noin 800 km/h ja G-voimat vaikuttavat kehoon 7,5-8 G:n arvoisesti, eli kehon paino tuntuu jopa kahdeksankertaisena. Lentäminen on näillä G-voimilla melko raskasta, veri meinaa paeta päästä jalkoihin ja näkökenttä sumentua, joten joutuu näkemään fyysisestikin vaivaa, jotta veri pysyy päässä ja näkökenttä kirkkaana.

– Suuren kohtauskulman liikehtelyä nähdään esimerkiksi jalkatynnyri-liikkeessä. Siinä käytetään pelkkää toista jalkaa eli jalalla painetaan niin, että koneen sivuperäsin kääntää koneen ilmavirtaan nähden ympäri, eli kone pyörii tavallaan oman keskipisteensä ympäri melkein vaakatasossa, ja nokka osoittaa eri suuntaan kuin mihin kone liikkuu. Tämä liike on yksi monien Hornet-sooloa seuranneitten lempiliikkeistä, ja myös Hornet-lentäjät pitävät sitä yhtenä siisteimmistä liikkeistä, joita Hornetilla lentonäytöksessä pystyy tekemään. Jalkatynnyri on toiselta nimeltään liukas tynnyri.

Mitkä seikat vaikuttavat liikkeiden onnistumiseen?

– Sään ja etenkin tuulen huomioon ottaminen on suurin haaste sarjassa. Sarjassa on kuitenkin valmisteltuna sekä hyvän kelin, välikelin että huonon kelin sarja.

Millainen olisi täydellinen esityslentosää?

– Ideaali esityslentokeli olisi auringonpaiste -30 asteen pakkasessa ja lisäksi vielä kosteutta ilmassa, jotta ilma tiivistyisi siipien ylle komeana pilvenä. Sellaista ei vain juuri ole tarjolla, varsinkaan kesällä! Toki aurinkoisena kesäpäivänä on hienoa lentää sarjaa, kun on paljon yleisöä.

Miten tämän vuoden esityslentosarja on syntynyt?

– Olen suunnitellut sarjan itse, mutta toki olen saanut edellisiltä esityslentäjiltä vinkkejä sen rakentamiseen. Sarjan synnyttäminen oli tuskaista, etenkin joulu-tammikuussa, mutta nyt homma toimii ja olen tyytyväinen siihen. Suurin osa esityslentoharjoittelusta tapahtuu simulaattorissa, jossa virheiden tekeminen on turvallista.

Miten valmistaudut esityslentoon?

– Pyrin käymään simulaattorissa kertaamassa sarjan ennen esityslentoa. Jos simulaattorin käyttö ei ole mahdollista, suoritan lennon muutamaan kertaan mielikuvaharjoitteluna. Ennen koneelle kävelyä valmistelen ohjaamossa olevat ylimääräiset kamerat toimintakuntoon ja tarkastan säätilan. Mitään suuria rituaaleja ennen esityslentoa minulla ei ole.

Miltä sinusta on tuntunut, kun olet tänä vuonna pääesityslentäjä ja viime vuonna varalla, etkä ole juurikaan päässyt sooloasi esittämään?

– On tietysti harmi, että useita näytöksiä on tältä vuodelta jouduttu perumaan, mutta olen sinut tilanteen kanssa. Olen kuitenkin päässyt lentämään esityslentoharjoittelua lentokoneella, ja vaikka yleisöä ei työkavereiden lisäksi olekaan ollut, niin parasta tässä touhussa on kuitenkin se, että pääsee lentämään. Toisin kuin monella muulla esiintyjällä, itsellä oma toimeentulo ei kuitenkaan riipu esiintymisestä.

– Tämän vuoden lentonäytösesiintymiset Suomessa painottuvat elokuulle alkaen Kaivari 21:stä Helsingistä. Toivottavasti pääsen esiintymään mahdollisimman monessa tapahtumassa koronavapaasti ja -turvallisesti.

Lue lisää: Midnight Hawksin esityslentokausi jatkuu erityisolosuhteissa

Midnight Hawksin esittelysivu

Seuraa Ilmavoimia sosiaalisessa mediassa

Facebookissa @Ilmavoimat
Twitterissä @FinnishAirForce
Instagramissa @ilmavoimat

´