Sotilaat kuuntelevat kouluttajaa opetuksen aikana.

Ilmapuolustusoppia maassa ja taivaalla

Ilmasotakoulu on Ilmavoimien puolustushaarakoulu ja korkeakoulutasoinen sotilasopetuslaitos. Koulutamme henkilökuntaa, reserviläisiä ja varusmiehiä ilmavoimien ja ilmapuolustuksen tehtäviin.

Laaja-alainen ja Ilmavoimien lähes kaikki toiminnan osa-alueet kattavan koulutustehtävän toteutamme uusissa ja tehtäviimme erinomaisesti soveltuvissa tiloissa. Koulutuksesta vastaavan henkilöstön ja organisaation toimintaperiaatteisiin kuuluu jatkuva kehittäminen, jolla vastaamme jatkuvassa muutoksessa olevan toimintaympäristön haasteisiin. Olemme vahvasti mukana uusien toimintatapojen ja teknologioiden käyttöönotossa. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen tiedeyhteisön ja oppilaitosten kanssa.

Ilmavoimien hävittäjiä ulkona rivissä. Yhtä tankataan tankkausautolla.

Lentotoiminta on päivittäisestä toiminnastamme ulospäin näkyvin osa. Lentokoulutuksemme toteutetaan Hawk- suihkuharjoituskoneilla ja Grob-alkeiskoulukonekalustolla. Erikoiskoulutukseemme sisältyy lentokoulutuksen lisäksi ilmatorjunnan, lentotekninen, viestitekninen, ilmavalvonnan, taistelunjohdon, tukikohtatoiminnan, suojaamisen ja sotilaskuljettajien koulutus. Suurin osa edellä mainituista koulutuksen osa-alueista on myös varusmieskoulutuksen erikoistumisen vaihtoehtoina.

Ilmasotakouluun kuuluva Ilmavoimien soittokunta on nykyaikainen, innovatiivinen ja muuntautumiskykyinen puolustushaarasoittokunta, jonka musiikki seuraa muuttuvaa ajankuvaa ja elää ympäröivässä yhteiskunnassa. Tuotannollaan ja toiminnallaan soittokunta vastaa dynaamisen puolustushaaramme tarpeisiin ja ylläpitää osaltaan ilmavoimien kunniakkaita perinteitä.

 

Tutustu Ilmasotakoulun historiaan

Uudet alokkaat Ilmavoimiin 5. tammikuuta ...
Varusmiehiä talvivarusteissa.
Varusmiehiä kotiutuu 18. joulukuuta ...
Luonetjärven ampumaradan käyttötiedotteet Päivittäiset ampuma-ajat: Arkisin 07:00 – 20:00                            ...
Ilmasotakoulun apulaisjohtaja vaihtuu ...
Suomen ensimmäinen...
suomi svenskaLäs artikeln på svenska ...
Suomalainen F-35-hävittäjä Lockheed Martinin tehtaalla Yhdysvalloissa.
Suomalainen F-35-hävittäjä Lockheed Martinin tehtaalla Yhdysvalloissa.
Suomen F-35-hävittäjien merkinnät ovat matalaherätteisiä.
F-35-hävittäjä Lockheed Martinin tehtaalla Fort Worthissa Yhdysvalloissa.
Suomen F-35-rollout-tilaisuus järjestettiin 16. joulukuuta 2025 Lockheed Martinin tehtaalla Fort Worthissa Yhdysvalloissa.
Suomen F-35-monitoimihävittäjien merkinnät ovat matalaherätteisiä.
Suomalainen F-35-hävittäjä.
Suomalainen F-35A-monitoimihävittäjä Lokcheed Martinin tehtaalla ennen rollout-tilaisuutta.
Suomalaiset F-35-monitoimihävittäjien merkinnät ovat matalaherätteisiä.