Hyppää sisältöön

Hornet-monitoimihävittäjä lentotukikohdassa

Suomen sotilasilmailuviranomainen

Sotilasilmailun viranomaisyksikkö, SVY, on Ilmavoimien esikunnan yhteydessä toimiva sotilasilmailuviranomainen. Sillä on itsenäinen ratkaisuvalta sotilasilmailua koskevissa asioissa, jotka kuuluvat sen toimivaltaan ilmailulain mukaan.

Viranomaisyksikkö valvoo sotilasilmailun turvallisuutta puolustusvoimien ilmailun erityispiirteet huomioonottavalla tavalla. Viranomaisyksikkö edesauttaa sotilasilmailun hyvien käytäntöjen toteutumista sekä sotilasilmailualan normien kansainvälistä harmonisointia. Sotilasilmailuun kohdistuvalla vaatimusten asettamisella ja valvonnalla vaikutetaan ennakoivasti sotilasilmailun turvallisuuden ja käytäntöjen kehittämiseen sekä varmistetaan toiminnan jatkuva parantaminen.

Sotilasilmailun viranomaisyksikön tehtäviin kuuluu myös sotilasilmailuonnettomuuksien tutkinta.

 
´