Hoppa till innehåll

Ramstein Alloy -koulutustapahtumissa harjoitellaan yhteistoimintaa Itämeren alueella

Flygvapnet
Julkaisuajankohta 27.4.2020 15.00
Tiedote

Ilmavoimat osallistui Ramstein Alloy 1/2020 -koulutustapahtumaan kahdella F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjällä 20.‒21. huhtikuuta.

F/A-18 Hornet ja kaksi Puolan ilmavoimien F-16-hävittäjää

Suomalainen F/A-18 Hornet ja kaksi puolalaista F-16-hävittäjää Ramstein Alloy 1/2020 -koulutustapahtumassa. Kuva: Ilmavoimat.

Kolme kertaa vuodessa järjestettävässä, NATO:n ilmaesikunnan (Allied Air Command, AIRCOM) koordinoimassa kaksipäiväisessä koulutuksessa eri maiden ilmavoimat harjoittelevat yhteistoimintaa Itämeren alueella. Suomen ilmavoimat osallistuu tapahtumiin kumppanimaan roolissa. Tällä kertaa mukana oli kalustoa Suomen, Ruotsin, Puolan, Liettuan, Saksan ja Belgian ilmavoimista sekä NATO:n E-3A Sentry AWACS-tutkakone.

Vuoden 2020 ensimmäisessä Ramstein Alloyssa kaksi suomalaista F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjää osallistui yhteensä neljään lentokierrokseen, joiden aiheet vaihtelivat ilmataisteluharjoittelusta radiohäiriöisen lentokoneen tunnistamiseen ja saattamiseen. Ensimmäisen lentokierroksen aiheena oli radiohäiriöstä kärsivän koneen tunnistaminen, saattaminen ja saattovastuun luovuttaminen toiselle lento-osastolle. Liettuan ilmavoimien C-27J Spartan -kuljetuskone esitti radiohäiriöistä konetta, jonka suomalainen Hornet-pari tunnisti, kuvasi ja saattoi pois Suomen ilmatilasta.

‒ Ilmavoimien valmius radiohäiriöisten koneiden tunnistamiseen ja saattamiseen ylläpitää osaltaan lentoliikenteen turvallisuutta. Kansainvälinen yhteistyö on tärkeää, sillä saattovastuun vaihtamisen on sujuttava saumattomasti ja turvallisesti. Ramstein Alloy -koulutustapahtumat ovat meille hyvä tilaisuus harjoitella kansainvälisten kumppanien kanssa kustannustehokkaasti osana päivittäistä lentotoimintaamme, kertoo Karjalan lennoston Hävittäjälentolaivue 31:n komentaja, everstiluutnantti Inka Niskanen.

Toisen harjoituspäivän lentokierroksilla Karjalan lennoston Hornet-ohjaajat lensivät epäsymmetristä ilmataisteluharjoittelua (Dissimilar Air Combat Training, DACT) Puolan ilmavoimien F-16-hävittäjien ja Saksan ilmavoimien Eurofighter Typhoon -hävittäjien kanssa. Aamun lentokierroksella suomalaiset Hornetit suorittivat tunnistuksia Viron Ämarista nousseeseen puolalaiseen F-16-pariin. Iltapäivän DACT-lentokierroksella suomalaiset ja puolalaiset hävittäjät saivat vastaansa Saksan ilmavoimien Eurofighter Typhoon -parin.

‒ Ramstein Alloy -koulutustapahtumat mahdollistavat DACT-harjoittelun kustannustehokkaasti omasta kotitukikohdasta käsin. Kansainvälisen toimintaympäristön ja eri konetyyppien ominaisuuksien tunteminen kuuluu taistelulentäjien työhön, everstiluutnantti Niskanen toteaa.

´